keskiviikko 7. joulukuuta 2011

COPYCAT


Amman blogissa on aivan mahtava kirjankansi copycat- haaste, käy kurkkaamassa linkki, lue ohjeet, innostu ja tee oma versiosi !

Itselleni tuli mieleen monta ideaa, joista ensimmäisenä ( ja ainoana ? ) toteutin Donna Leonin Kuolema tulvan aikaan englanninkielisen teoksen kannen. Idea toteutukseen tuli viime heinäkuun Venetsian kuvistani. Olen toki myös Guido Brunetti -fanina lukenut kyseisen kirjan aikoinaan, mutta ihan rehellisesti sanoen en muista kirjan sisällöstä muuta kuin sen, mitä kirjan nimikin jo kertoo. Pidän dekkareista kyllä, mutta monesti niiden ongelmaksi muodostuu se, että saman kirjailijan samantyylisiä teoksia on ihan mahdotonta jälkikäteen erottaa toisistaan, Leon ei siis tee tässä asiassa poikkeusta.

Yksi tai kaksi muutakin copycat -kirjankantta saattaa näkyä täällä myöhemmin. Pitää vain miettiä toteutustapa.  Saapi ehdottaa Macille sopivaa, monipuolista kuvankäsittelyohjelmaa vaikka tässä ja nyt ?

10 kommenttia:

  1. Kumpi on oikea? Sinun Venetsia-kuvasi ovat niin taivaalliset! Rakastan niitä...

    Tee monia kuvia vaan, ja jos minua ei kuulu, niin vinkkaa. Olen myös kuvahullu;-)

    Donna Leonin kirjoille en ole syttynyt.

    VastaaPoista
  2. Kuten Leena, minäkin sain hetken aprikoida, kumpi on alkuperäinen :). Upea kuva!

    VastaaPoista
  3. Hieno kuva! Venetsiassa on taikaa.

    Olen lukenut joitakin Donna Leonin dekkareita ja pitänyt niistä nimenomaan Venetsia-tunnelman vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuva Venetsiasta!

    Oletko kokeillut ilmaista Gimp-ohjelmaa? Minulla on Macilla se, näppärä paketti. :)

    http://www.gimp.org/

    VastaaPoista
  5. Hienoa Petriina, minäkin meinasin kommentoida ensin, että kumpi on alkuperäinen? :D Paitsi, että sinun on parempi! Niin kaunis ja tunnelmallinen kuva! Laittele minulle linkkiä tästä ja mahdollisista tulevista kuvista, niin pysyvät varmasti mielessä!

    VastaaPoista
  6. Leena: Venetsiasta ei saa kuin hyviä kuvia ! Siinä paikassa on jotain... Joo, mieli tekisi tehdä useampikin kansi, mutta katsotaan nyt. Toisen sain valmiiksi illalla, kai otan senkin mukaan :-) Leon ei ole mitenkään erikoinen, mutta pidän siitä Venetisasta tapahtumapaikkana ja Brunettin sympaattisesta olomuksesta.

    Maria: hihii ja kiitos :-)

    Katja: Venetsiassa on juuri sitä ja siksi Leoninkin kirjoja jaksan silloin tällöin lukea :-)

    Linnea: kiitos sinulle vinkistä, käyn kurkkaamassa tuon :-)

    Amma: kiitos :-) Joo, kyllä laitan !

    VastaaPoista
  7. Onpas kaunis, oikein Brunettiin sopiva!

    VastaaPoista
  8. Norkku: kiitos :-) Yksi toinenkin Brunettiin liittyvä on työn alla, en näköjään pääse noista Venetsian kuvista millään irti !

    VastaaPoista
  9. Linkitin tämän myös oman haastevastaukseni yhteyteen. Kuten muilla, minullakin kesti hetki tajuta, että kumpi on oikea ja kumpi haastekuva. :)

    VastaaPoista
  10. Saa linkittää :-) Tajusin sinun ja parin muunkin kuvia katsellessani, että lähtökohtani ovat erilaiset... mietin kuviani ja sitä mihin ne sopivat, toiset taas ovat ottaneet kirjankannen lähtökohdakseen. Hauskaa puuhaa kummin vain kuitenkin, oletan !

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !