tiistai 29. marraskuuta 2011

LUMITÄHTIÄ


Kuten aiemmin todettua, meillä ei joulutunnelmaa vielä juurikaan ole, pimeyttä ja remonttia siitä syyttelen. Jonkun kerran on polteltu kynttilöitä ja viikonloppuna juotiin ensimmäiset satsit glögiä. Joulukoristeet ovat autotallin uumenissa, ehkä viikonloppuna saadaan kaivettua ne esille. Sain kuitenkin sen verran aikaiseksi, että ostin uudet kynttilät joulukuuseen ja ripustin lokakuussa ( !!! ) ostamani lumihiutaleet olohuoneen kattokruunuun. Saattaapi olla, että vaihdan nuo ripustusnarut ohuempiin. Tai sitten en, ajatus taitaa kuulua sarjaan asioita, joita ei koskaan tule toteutettua hyvistä aikeista huolimatta. Samaan sarjaan kuuluvat minulla esimerkiksi moninaiset käsityöprojektit ja kirjojen asettaminen aakkosjärjestykseen ( hah ! ).  Etsystä tilaamani puiset lumihiutaleet aion kuitenkin varmasti sitoa pitkäksi nauhaksi, kunhan vain keksin toteutustavan. Ne nimittäin ovat niin suloiset, että olisi sääli jättää ne rasian pohjalle lojumaan.

Leppoisaa tiistai-iltaa kaikille ! Kertokaahan muuten, mikä teidän mielestänne on oikea aika koristella kuusi ?

11 kommenttia:

  1. Ompas kauniita valokuvia, myös hiutaleet ovat tietysti kauniita! :D Me koristellaan joulukuusi aina vasta aatonaattona, me ollaan vanhanaikaisia! :D Ihanaa joulunodotusta remontista huolimatta!

    VastaaPoista
  2. Maagista!

    Minä laitoin yhtenä vuonna meidän kruunuun sellaisen tekokristallinauha, jossa köyhän miehen hopeasta myös lehtiaihetta. Lopulta se näyttikin niin hyvältä, että sai jäädä muuten turhankin pelkistettyyn kruunuun.

    Olen huomannut, että jouluna kannattaa olla maltillinen punaisten koristeiden kanssa, sillä niitä ei pitkälle tammikuuhun jaksa katsoa.

    VastaaPoista
  3. Ihania lumihiutaleita! Olispa meilläkin kattokruunu, spotteihin tuollaiset ei taida oikein sopia :D Ja mun mielestä kuusen voi koristella jouluviikolla, en ikinä jaksais odottaa aatonaattoon!

    VastaaPoista
  4. Mun mielestäkin kuusi kuuluisi koristella vasta aatonaattona, mielellään yömyöhään, mutta nyt lasten myötä on otettu kuusi sisään ja koristeltavaksi jo monta päivää ennen. Ehkä tänä vuonna vois koristella 22. päivä, sen jälkeen kun ekaluokkalainen tulee kotiin todistusten jaon jälkeen <3

    VastaaPoista
  5. BagMiss: ei tässä enää hätää ole, kun keittiössä voi tehdä ruokaa ! Kiitos :-)

    Leena: meille ei tule punaisia koristeita, laitan ( pääosin ) senemmän sellaista talvista kuin jouluista juttua esille.

    Kiitos :-)

    pellavaunelmia: joo, ehkä nämä eivät spoteissa oikein toimi ;-) Mun mielestä kuusen voi koristella hyvissä ajoin etukäteen, ehkä jo itsenäisyyspäivänä.

    Anna: se on varmaan ihan hyvä hetki !

    VastaaPoista
  6. Vietätkö muuten keittiössä nyt enemmän aikaa kuin ennen? Mä voisin vaikka asua siinä teidän uudessa keittiössä...:-)

    Kivat noi lumihiutaleet, tuo hauskan lisän tuohon kruunuun. Mitä kuusen koristeluun tuleeniin, monet pitää perinteenä koristella kuusi aatonaattona ja niin taisin meilläkin olla lapsena. Kai sen voi koristella silloin kun siltä tuntuu?! Eli vaikka itsenäisyyspäivänä. Kunhan neulaset pysyy...;-)

    VastaaPoista
  7. Himoshoppaaja: en, mutta paljon mukavampihan siinä on puuhastella :-)

    Neulaset pysyy, kun kuusi on ehtaa polyesteriä ;-)

    VastaaPoista
  8. Tunnelmallisia kuvia. Sataisipa pian ihka oikeaakin lunta!

    Oletko testannut siimaa ripustukseen?

    VastaaPoista
  9. En ole testannut, mutta juuri tänään kyselin mieheltä, että mistä sellaista ostetaan :-D . Joo, pikku ripaus lunta, kiitos !

    VastaaPoista
  10. Minna.K : kiitos ! Ja sopivan helppoa koristelua :-)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !