perjantai 3. toukokuuta 2013

HUOMISIA SUUNNITELMIA ELI REMPPAPLÄÄNIÄ


Aamulla lähdetään Kallismaalle, jippii ! Tai siis, jippii mun mielestä, muista perheenjäsenistä en ole ihan vakuuttunut... Luvassa on treffit parin ammatti-ihmisen kanssa, puutarhahommia ja leivinuunin kunnostusta. Jos hyvä tuuri käy ja aikaa jää, aion pestä tuvan vanhan lankkulattian kidesoodalla tulevaa maalausta varten. Maaliasiaahan olen täälläkin pähkinyt moneen kertaan, hakusessa kun on ekologinen ja kestävä maali, jota on helppo työstää ja joka kuivuu suhteellisen nopeasti. Pellavaöljymaali ei kaikkia em. kriteereitä täytä ja sen mattapintaisuuskin mietityttää lähinnä siivouksen kannalta. Täydellistä maalia ei ole tuntunut löytyävän sitten millään, kunnes tässä taannoin törmäsin lakkaöljymaaliin. Lakkaöljymaali on pellavaöljypohjainen, luonnonhartseilla vahvistettu, puolikiiltävä, sävytettävä ja pelkkää pellavaöljymaalia nopeammin kuivuva. Jees ! Sellaista sitten pari 18 litran pönikkää tänne, kiitos ! Ammatti-ihmiset sisältävät yhden remonttimiehen ja yhden nuohoojan, joista toinen toivottavasti tekee järkevän tarjouksen navetan kunnostamisesta ja toinen antaa raporttia tulisijojen kunnosta. Esimerkiksi pikkuhuoneen kaakeliuunia emme ole uskaltaneet käyttää  toistaiseksi ollenkaan. Ainoa asia, joka huomisessa hieman harmittaa on se, että leivinuunia ei voi laittaa päälle. Mutta muuten tosiaan, jippii ! Tästä se taas alkaa !

PSST ! Vinkathaan kivoja blogeja, jossa rempataan vanhaa taloa. Kiitos !

12 kommenttia:

  1. Jään kiinnostuneena odottamaan, miten valitsemasi maali toimii - perässä tullaan sen suhteen. Nyt taitaa ollakin varsinainen rempanaloitusviikonloppu. Tai ainakin meillä samat aikataulut ja samalta tuntuu täälläkin, jippii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei päästy maaliin asti, oli " vähän" muuta. Muutenkaan ei oltu ihan "jippii" -fiiliksissä, mä en ole oikein kunnossa nyt. Mutta tölli oli paikallaan ja vähän lisätietoakin tuli muutamasta tärkeästä jutusta. :)

      Poista
  2. Vautsi, kuulostaa unelmien kohteelta :-) kidesoodalla meilläkin pestiin vanhat lattiat, mutta vanhojen maalikerrosten päälle ei tehty noin järkevää valintaa. Nyt kyllä taidettaisiin valita toisin. Silloin oli niin hoppu muuttoasioissa, ettei muka ehditty odotella tuon pellavaöljymaalin kuivumista. Meillä vanhat piiput korjausmassattiin sisäpuolelta ja se tuntui järkevältä valinnalta. Mukavaa seurata remppaasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmakohde, hehheh ! Mies juuri puhelimessa kertoo kaverilleen olleensa työleirillä :))

      Maaliasiat ovat vähän hankalia. Pellavaöljy saa pitkän miikan just tuosta pitkästä kuivumisajasta.

      Meilläkin on piipunkorjausasioita luvassa. Tuli vähän yllätyksenä, tämäkin.

      Poista
  3. Uuh, ihanat pläänit! Tsemppiä remppapuuhiin ja "ammattilaistapaamisiin" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat pläänit, mutta ihan putkeen ei mennyt... Kiitos kuitenkin ! :)

      Poista
  4. Mukavaa remppapäivää;) Toivotaan, että tulisijat saa hyvät arvosanat;) Se on aina turvallisempi olo, kun ammatti-ihminen tarkistaa ja loihtii lausumaan arvionsa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisijoissa oli kuin olikin vähän moitittavaa. Ei paljon, mutta sillä tavalla, että korjaajaa tarvitaan. Ilmeisesti viime vuosien kovat pakkaset ovat tehneet tehtävänsä !

      Poista
  5. Meillä kävi saaressa tänään remonttimies ja muurari. Paljon riitti tarkastettavaa/korjattavaa: saunan piippu, kaksi puuhellaa; toinen leivinuunilla, yksi kakluuni ja takan piippu. Todennäköisesti luovumme pienemmästä puuhellasta. Jos kakluuni on murentunut sisältä ja se täytyy purkaa, siirrämme sen toiseen huoneeseen. Työleiri tulee olemaan piiiitkä.

    Muista myös plan B ;)

    terv.kalastajatorppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinähän sitä korjattavaa sitten onkin ! Meillä saldona yksi oikaistava savupiippu ja yksi rapattava piippu sekä katolle hankittavat kunnon tikkaat.

      Mä en muista plan B:tä. Onko mulla sellainen ? ;D

      Poista
  6. Kaikki tuollaiset rakenteisiin menevät rempat kuulostaa musta kamalan kalliilta ja pelottaviltakin :D tosin mulla ei ole tommoisesta remontoinnista mitään kokemusta, maaleja ja tapetteja olen vaan vedellyt ja vähän tasoitellut betonilattioita. Mutta parempi varmaan luottaa ammattilaisen sanaan. Ja jos olisin itse samanlaisessa tilanteessa niin pitäisin mielessä sen lopputuloksen, miten ihanaa on sitten kun kaikki on kunnossa ja saa nauttia remontin hedelmistä omassa pienessä maailmassa. Remppablogeista en kyllä osaa antaa mitään vinkkejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottavia ne eivät ole, mutta yleensä melko kalliita kyllä. Suomalainen työvoima on käsittämättömän kallista ja toki hyviin materiaaleihinkin saa upotettua rahaa aika paljon.

      Lopputulosta mä yritänkin tässä ajatella ja sitä, että kaikkea ei ole pakko laittaa heti. Valitettavasti vaan on muutamia isoja juttuja, jotka eivät kestä enää odottaa yhtään. Huoh.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !