lauantai 3. joulukuuta 2011

HELPPO DIY


Otsikko on hivenen ( ! ) hämäävä. Nimittäin omaksi DIY-tehtäväkseni jäi vain pujotella nuo Ninnuskan tekemät kukkaset ja sydämet valkoiseen puuvillalankaan ja ripustaa nauha ikkunaan. Olin ajatellut koristeille jotain muuta käyttötarkoitusta, mutta  idea, joka oli kirkkaana mielessäni ensin, katosi myöhemmin. Tyypillistä.

Ikkunaan on tulossa verho, jollain aikataululla. Laskoskaihtimeen tuleva kangas on tilattu, odotellaan. Omasta mielestäni verhoasiat ovat kamalan vaikeita, verhoja kun pitäisi jaksaa katsella vuosikaupalla hankintahetkestä eteenpäin. Päädynkin yleensä johonkin yleispätevään materiaaliin, kuten valkoiseen pellavaan. Ehkä eri asia olisi, jos osaisi itse ommella, mutta tiedän omat rajoitteeni ja jatkossakin puuhailen vain parsinneulan ja paistin sitomiseen tarkoitetun langan parissa.


Iloista lauantaipäivää kaikille !




8 kommenttia:

  1. Tuo punakirjava tapetti on kyllä niin kaunis!

    VastaaPoista
  2. Mulle verhoasia on myös todella vaikea (samoin kuin matot!). Ja, vaikka osaan ommella, päädyn yleensä valkoisiin verhoihin.

    Tuo tapetti on ihanaa, mitä se on? :)

    Ja koriste on hauska, sellaisenhan voi näperrellä vaikka tuollaisen ihanan tapetin paloistakin!

    VastaaPoista
  3. Helena: on se !

    siina*k : tapetti on Eijffingerin Bindi-mallistosta. Ja joo, koristeen voi varmasti tehdä helposti mistä vain.

    Helpottavaa, että joku muukin päätyy valkoiseen. Toisaalta se on ihan rauhoittavakin valinta, meillä ainaki n. Kaikenlaista kun on muuten !

    VastaaPoista
  4. Kaunista tapettia. Nam! Muutenkin tykkään blogistasi. Se on ihanaa silmäkarkkia.

    Kiva idea tuo kukkanauha. Minullekin on verhot vaikea asia. Sitten kun löydän mieleiset, niin otan ne pois vain pesun ajaksi. En siis voi ymmärtää, miten joillakin voi olla joulu-, talvi-, kesä jne verhot. Enhän mä ikiniä löytäisi niin monia mieleisiä verhoja! Toisaalta minun verhot on niin neutraaleja, että ne menee vuodenajasta riippumatta.

    VastaaPoista
  5. Katri: kiva, kiitos :-)

    Mä en ole koskaan ymmärtänyt verhojenvaihtamisvimmaa, ehkä juuri siksi, että se on itselleni niin vaikea asia. Ja samoin !

    VastaaPoista
  6. Toimiihan ne noinkin :D Kiva koriste, vaikka ensin tuli hiki kun näin mihin panit ne :D :D Kääk. Olisin tehnyt sydämet erilailla jos olisin tiennyt niiden päätyvän ikkunaan :D

    Mutta mikä IHANUUS tuo lampun varjostin on?! Oijoijoijoi.

    VastaaPoista
  7. Mitä kääk ? Hyvät ne on :-D ! Ihanuus on ruåttalaista disainia, Ikeasta :-)

    VastaaPoista
  8. Ah, Ikean luottodisainia :D Hitto kun ei ole lähellä Ikeaa. Menisin viivana hakemaan tuommoisen. Tosi kaunis.

    mä olisin tehnyt ne sydämet erilailla, sen takapuolen :D

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !